Niin. Lapset. Niitähän mulla ei ole.

Ja oon jo pitkän aikaa miettiny, että niitä tuskin tulee koskaan olemaankaan. Täytyy nyt heti sanoa, että mulla ei ole mitään lapsia vastaan. Tykkään lapsista kyllä. Ja rakastan hirmuisesti sisareni lapsia.
Mutta äiteys.. En vaan usko, että se sopii mulle.

Suuri vastuu ja jatkuva huoli. Mä luulen, että sellanen tekis mut hermoraunioksi. Olisin sellainen joka suunnilleen valvoo lapsen unta ettei se vaan tukehdu yön aikana. Ja vahtisin jokaista hereillä olevaa liikettä haukan lailla. Sellanen kuluttaa. Toki siihenki varmasti oppiis, että olis rennompi, mutta mutta..
Sitten seki, että lapsen hankkiminen on niin suuri juttu. Siitä ei oo enää perääntymistä jos ei yhtäkkiä huvitakkaan. Kuulostaa aika karulta, mutta tottahan se on.
Ja ajatuski synnyttämisestä.. ei herrinjee. Minä joka pelkään kauan etukäteen jo verikokeen ottamista (oli se sit taipeesta tai sormenpäästä) ni synnyttäisin!

Mun elämän "suuriin suunnitelmiin" ei vaan oo koskaan oikeen kuulunu lapset. Eikä omakotitalo. Eikä kirkkohäät. No mitä ne suuret suunnitelmat sitte on? No en kuulkaas tiedä. Mutta siitä toisella kertaa sitten enemmän.

Tunnen oloni jotenki epäreiluksi koska on niitäkin jotka epätoivoisesti haluavat jälkikasvua siinä onnistumatta. Tosin eihän sitä tiä, voihan olla et itekkin kuuluis haasteellisiin tapauksiin siltä osin. Sitähän ei oikeastaan tiedä vasta ku rupeaa yrittämään.

Sitäkin oon vähän miettiny, että miks adoptiossa on niin tiukat säännöt, että kuka saa adoptoida kun sitten samalla kuka tahansa narkkarialkkis voi hankkiutua raskaaksi..

Sen nyt tietää, että jos tämä päätös pitää niin sitä kovin kyseenalaistetaan. Jotenkin ihmiset tuntuu ajattelevan, et se on elämässä tärkeintä ja suurin saavutus on tulla vanhemmaksi ja että se on sellainen must juttu elämässä. Kaikki kunnia äideille, arvostan heitä ja se on kova pesti se. Mutta ei se vaan taida olla mua varten. Pidän siitä, että itselläni on suuri perhe. Mutta siltikään suvun jatkaminen ei innosta.

Eihän sitä tiedä, mieli voi matkan varrella muuttua. Mutta tällä hetkellä oon tätä mieltä.

Sitten vielä lopuksi aiheeseen sopiva loppukevennys. Tämän vitsin on britit valinneet parhaimmaksi vitsiksi:

Nainen nousee vauvansa kanssa linja-autoon. Bussikuski sanoo: "Uuh, tuo on rumin lapsi jonka olen ikinä nähnyt". Nainen kävelee bussin perälle ja istuu loukkaantuneena alas. Hän sanoo vieressään istuvalle miehelle: "Tuo kuski loukkasi minua". Mies vastaa: "Menkää kertomaan se hänelle. Menkää vaan, minä pitelen teidän apinaanne sillä aikaa".