ja surusta, pettymyksestä, pelosta, jännityksestä, vitutuksesta, myötätunnosta, säälistä, epäreiluudesta, suuttumuksesta, vastoin käymisistä....

Kyllä se vaan on niin kummallista, että voi itkeä melkein joka asialle. En nyt ollutkaan hetkeen (ainakaan pariin viikkoon :D) itkeny, mutta tänään sitte piti pillittää.. töissä!!  Tosin vessassa piilossa, mutta kauan sielä sai olla että uskalsi ulos tulla. Semmoset elokuvakyyneleet on kyl nii jotai valheellista ku olla ja voi. Et naikkoset vuodattaa pari eleganttia kyyneltä. Mä ainaki parun pää punasena räkä poskella ja silmät verestäen. No nyt ei onneks ihan täysin voimin itku tullu, mut kaikki äsken mainitsemat sivuoireet kyllä valitettavasti.

Mähän oon nyt ollunna kesähommissa kesäkuun alusta asti. Mulle tän kuun alussa sitte ruvettiin puhumaan, että lisää työsarkaa olis ehkä luvassa jopa vuoden loppuun asti! Sit pari viikkoa sitte kävin juttelemas asiasta ja mainitsin et ottaisin sit palkatonta lomaa vähäsen ja kaikki näytti olevan kunnossa. Nyt tänään kävin saman ihmisen puheilla ja loma-aikeista kun mainitsin niin hän vaan kysääsi et mihin mä ees lomaa tarvin, et onko joku matka varattu ja että pitää nyt katsoa onko edes tarvetta työvoimalle. Tiesin jo heti, et ny kohta pukkaa itkua. Selvisin sieltä sitte ihan normaalilla naamalla ulos ja työpisteelleni kun kävelin ni aattelin et no ei täs mitää, ehkä mä tämän ny kestäisin kerranki pillittämättä. Mut eeeei, kyl piti heti painua vessaan kyyneleet silmissä. En oikeen oo vielä saanu analysoitua, et mikä tällä kertaa sen itkun aiheutti. Pettymys vai toisen töykeys vai mikä. Vai se, että multa riistetään vielä kaks päivää Mussukan kesäloma-ajasta joita olin ajatellut palkattomaksi. Saadaan sitten olla hurjat puoltoista viikkoa molemmat jouten.

Mutta sellasta se kuulemma kunnallisella puolella on, että puhutaan ja puhutaan, mut sit todellisuus on ihan toinen. Sitten työkaverit kyselee, että ootko saanu jatkoa ja koittaa siinä sitten melkee itku kurkus sanoa, et eipä nyt oo tiedos. Varsinki ku olin aikasemmin ehtiny jo sanoa, et vois ollakki.

Vielä ironiseksi asian tekee se, että mua oli harkittu jo toisellekki osastolle töihin ja mä soitin sinne viime viikolla, et kattelkaa joku muu kun olisin taipuvainen jäämään nykyiselle osastolleni.

Toivottavasti huomenna pystyn keskustelemaan asiasta jo normaalisti eikä ala kurkkua välittömästi kuristamaan ja naama helottamaan.
Tällä hetkellä asenne on, että perkele pitäkää tunkkinna! Jos tälleen pompotellaan ja työnnetään mattoa jalkojen alle ja sit vedetää pois ni ei jaksa kiinnostaa.

Että tämmönen tiistai! Ehkä se tästä :)