Kun tuijottaa itseään suihkun jälkeen koon 44 puuterinvärisissä uutukaisissa Slogeissa ei voi olla miettimättä, että miten tähänkin on tultu.

(Edellä mainitut Slogit on muuten pahuksen mukavat päällä epäseksikkyydestä huolimatta ja ovat juuri sopivat työvaatteiden alle; ei loista housujen läpi ja ei taatusti valu epämukavasti
pitkin persiitä. Sen verran isot kuitenki on jo malliltaankin! Nää oli sellainen varovainen kokeiluostos ja nyt luulen että taidan ostaa näitä tusinat... Tietääkö kukaan mistä sais halvemmalla ku 7.50e/kpl? :D)

Oon aika nuoresta iästä lähtien kuvitellu olevani läski. Tähän oikeestaan on vaikuttanu lähinnä ympäristön paineet. Muistan esim. isäni kiusoitelleen mua mun painosta. Samoin kuin toinen mummoistani jaksaa vielä näinäkin päivinä huomautella mun isoista poskista ja miten ne kylällä sanoo, et ollaan niin samaa näköä (tämä ei ole toivottavaa). Viimeksi kun näin mumman
niin se oikeen kävi kuulkaa mun poskiin käsiks ja samalla lässytti et miten on niin pyöreät posket jne jne. Iskä ei oo enää pitkääään aikaan ottanu muuten kantaa mun painoon nyt kun
asiaa oikeen ajattelen. Äiti toisinaan huomauttelee, että hengitän raskaasti ja että olis hyvä pudottaa painoa. Mutta tämä kaikki tapahtuu niin hyvässä hengessä kuin vaan mahdollista kun
on kuitenkin niinkin arasta asiasta kyse kun laihduttaminen.

No mutta näin kun katsoo aikaa taaksepäin niin tajuaa, että enhän mä missään vaiheessa läski oo ollu. En ny varmasti hoikinkaa, mutta ihan sellaanen normaalipainoinen. Voi ku silloon olis
tienny, että miten paino kertyy tulevaisuudessa niin olis ehkä osannu olla tyytyvääsempi. En oikeastaan siltikää oo missää vaiheessa laihduttanu vaikka onki näitä läski-ajatuksia ollu. Joskus teiniangsteissa ajattelin, että hankin anoreksian/bulimian et siitä sitte saavat kaikki poskien taputtelijat. Yleensä tämmöset ajatukset johti siihen, et tuli aika nopsaa nälkä ja tie vei jääkaapille :D Nytkin meinaa käydä aina samalla lailla kun ajattelen, että nyt alan laihduttamaan. Tai sitten mulle tulee flunssa. Tosi juttu! Vaikka vaan ajattelisinki hikilenkkejä ja ruokavalion rukkausta ni yleensä on sit päivän parin päästä tullu flunssa! Joka sit tietenki meinaa sitä, et lenkille ei missää nimes voi mennä ja pitäähä sitä sitte pitkästi olla toipumisaikaaki..

Kaikkea tämmöistä sitä tuli mietittyä kun seisoskelin siinä peilin edessä. Saiko tämä kaikki mut ny sitten keräämään kaiken päättäväisyyteni ja alkamaan laihdutuskuurille? No ei saanut. Vaikka en oo tyytyväinen tilanteeseen niin tiedän realiteettini. Tykkään vaan liikaa kaikesta hyvästä ja paikoillaan olemisesta. Ehkä kuitenkin sellainen vahingontorjunta olis paikallaan eli ettei päästäis itteään tästä ainakaan paljoa pahempaan kuntoon.

Otin muuten aikaisemmin kirjoittamassani postauksessa kantaa uutiseen aiheesta "miksi pullukka tyttöystävä on parempi kuin laiha".
Tähän loppuun vielä pari linkkiä aiheeseen sopiviin biiseihin:

Jukka Poika - Pläski

Mika -Big girl (You are beautiful)

Vihainen, tai no pikemminkin ärtynyt, mies on Mussukka jonka jouduin aamulla raastamaan sängystään ylös. Omasta autosta ilmeisesti (ja toivottavasti) kosahti akku. Toivottavasti sen takia koska ongelma on suhteellisen helppo korjata vaikkakin köyhdyttää kukkaroa monta monta kymppiä. No mutta sitte tua yks on ollu koko päivän kiukkuunen ja nupissu joka asiasta. Miehet!

Sitten asiaan vihamiehet. Ehkä vihamies on liian vahva sana, mutta eiköhän meillä kaikilla ole elämässä sellaisia ihmisiä joista on muodostunut sellaisia inhokkeja tai jotenkin pelottavia ja mielen perukoilla asustavia mörköjä. Itselläni niitä on kaksi. Kyse on kyllä oikeastaan vihanaisista.

Ensimmäisenä jo ala-asteelta löytyvä Pikkupomo. Pienen ala-asteen haittoja oli se, että oli pakko olla kaveria ja sitten vaan tanssia toisen pillin mukaan ja tulla kyykytettäväks. Joskus sitä joutui tämän Pikkupomon huonolle puolelle ja sitten siinä kävikin niin, että kaikki muutkin se sai käännytettyä omalle puolelleen. Sillä oli myös tapana leuhkia ulkomaan matkoilla ja kaikella muulla mitä vanhemmat ostivat. Salaisuuksien pitäminen oli tälle yksilölle aivan mahdotonta, kaikki jutut kyllä tulivat muidenkin tietoon.  Yläasteella tiet sitten onneksi erkanivat kun ei jouduttu samalle luokalle. Sivusta tuli seurattua miten Pikkupomosta tuli omissa silmissä pikkukovis, mutta eipähän tarvinnut olla tekemisissä.

Sitten kävikin niin, että näin vuosien jälkeen menin vuosi sitten työkkärin kursille ja sinne kuulkaa ilmaantui tämä sama tyyppi. Se tervehti mua iloisesti ja tuli viereen istumaan, et kiva ku on tuttuja. Ja minä olin et joo voi tosi kiva ja olin sisäisesti et voi helvetin helvetti ja vaikka mitä muuta rumaa ajattelin. Miten kestäisin tuota pari kuukautta? No kurssi siinä eteni ja mitä jouduinkaan toteamaan. Pikkupomosta oli kasvanut uratietoinen, fiksu ja ahkera nuori nainen. Ja nättikin vielä. Kurssi jäikin sitten häneltä kesken sen takia kun pääsi töihin. Oli ollut peräti jotain 3 viikkoa työttömänä valmistumisensa jälkeen ja niin tylsää oli jo kun ei ollut tekemistä. Niin ja kouluajoista kun juteltiin niin hän kertoi, että oli joutunut yläasteella kiusatuksi. En kyllä millään voinut uskoa asiaa, jotenki olisin kuvitellu et se olis ollu se joka kyykyttää muita.

Uskomatonta, mutta kyllä se oli pakko uskoa, että ihmiset näemmä ainakin jotenkin voi muuttua. Jotenkin kuitenkin huomasin ajattelevani, että olisin toivonut sen pysyneen ihan samanlaisena. Oli jotenkin kovempi pala sulattaa tuo selkeä muutos parempaan.

Sitten vihanainen nro 2.

Yläasteella luokallani oli tämä laiha, kaunis, fiksu Richbiatch joka kaveriensa kanssa olivat niin tärkeitä että. Tässä kohtaa voin heti myöntää olevani kateellinen jostain tämän Biatchin ominaisuuksista, mutta pääasiassa koin hänet vain kamalan tärkeilevänä ja ärsyttävänä. Oikeastaan yksi sen kavereista oli melkein pahempi, mutta ei kuitenkaan oo jäänyt mieleen kummittelemaan. Mutta sitten kävi niin, että tämä Biatch alkoi serustella sukuuni kuuluvan jäsenen kanssa!! Se oli ihan hirveetä! Tietenkään mun ei paljon tarvinnut olla biatchin kanssa tekemissä, mitä nyt joskus sukujuhlissa piti kuunnella kun se tärkeilevänä jotain selitti. Koko ajan sitä miettin et eikö ne voisi erota, et miten kauan tätä kestää. No kestihän sitä useita vuosia kunnes se ero tässä hiljan tuli. Ja mitä mä huomasin ajattelevani? Mun kävi surku Biatchia. Ehkä sitä vanhat kaunat ajan myötä helpottaa.

Mutta vaikka näin ajattelenkin niin oon hyvin tyytyväinen jos mun ei koskaan tarvi nähdä kumpaakaan yllä mainituista. En halua vaihtaa kuulumisia, en jutella niitä näitä enkä esittää kavereita. Mutta on se kiva kun on kuitenkin möröt päässy komerosta ulos eikä niin kovasti enää vaivaa kuin ehkä joskus ennen.

En ehkä ole yhtä hyvin koulutettu ja ahkera kuin he ja yhtä menestynyt elämässä, mutta haluaisin nähdä itseni kuitenkin tässä moraalisena voittajana. Tai jotain muuta tällaista jolla koitan itseäni lohduttaa :D

 

Että tämmöönen vuodatus pitkän hiljaisuuden jälkeen!
Joulukin on ihan nurkan takana joten oikein mukavaa joulua kaikille! :)

Nojoo, ainakin näin väittää uutinen jonka voit lukea myös täältä!

Ajattelimpa näin pullukkana ottaa kantaa näihin kohtiin.

1. Pullukat ovat parempaa ruokailuseuraa
On suunnattoman tylsää mennä ravintolaan syömään ja tilata mehevä pihvi, kun kaloreja laskeva laiha seuralainen tilaa pelkän minisalaatin. Tyttö, joka ei ole neuroottinen kaloreista, on hauskempi ruokaseuralainen, ja hän myös jatkaa herkuttelua jälkiruualla.
No tästä voin olla aikalailla samaa mieltä. Itse en tod laske kaloreja! Ja kyllä jos tilanne olis nii et mun ruokaseuralainen söis vaan jotai salaattia just ku ite mätän pizzaa ni olisha se vähä itelle kiusallista, et hehhee tässä mä vaan mätän.

2. Pullukat eivät ole petollisia
Jos joku laiha mallikaunotar tottuu kuulemaan jatkuvasti kehuja ulkonäöstään, saattaa hän ylpistyä sen seurauksena. Tuollaisella naisella saattaa olla kännkkä täynnä hänen kiinnostuneiden miesten numeroita ja saattaa jopa olla, että hän tapailee useampaa miestä samaan aikaan.
Varmasti niinkin, että kauniit ja laihat saa huomiota muiltaki ja täten voi sitten edesauttaa jotain petollista. Mutta sanoisin kyllä, että jos niin sattuu käymään pullukallekin, että saa joltain muulta huomiota niin epävarmuudessaan siinä sitten takertuu kaikkeen ja siitäkin voi sitten seurata kaikenlaista. Että jotenkin en kyllä allekirjoittaisi väitettä koska mielestäni petollisuus ei kyllä katso painoa eikä ulkonäköä. Onhan se huomattu, että vaikka miehellä olisi kainalossa maailman seksikkäimmäksi valittu nainen niin silti usein on haettu suhteen ulkopuoleltakin jotain.

3. Pullukat ovat parempia sängyssä
Nämä asiat ovat tietysti yksilöllisiä, mutta moni mies on kertonut saaneensa parasta suuseksiä nimenomaan hieman kookkaammalta tytöltä. Syy tähän saattaa liittyä edelliseen kohtaan. Hoikat kaunottaret ovat tottuneet saamaan miesseuraa pelkän ulkonäkönsä avulla, pullukat joutuvat kehittämään muita avuja. Niihin kuuluu esimerkiksi estoton luonne makuuhuoneen puolella.
Jossakin elokuvassa/sarjassa mieshenkilö totesi, että on saanut parasta seksiä pullukoilta koska he suostuvat tekemään mitä vaan. Noh, empä tiiä, en mä ainakaan tekis :D ei oo mun mielestä mitään syytä kehitellä noita muita avuja vain sen takia et luulee niillä saavansa miehen eikä sitten esim. hurmaavalla luonteellaan. Ja voisin pikemminkin kuvitella monen olevan estoinen vartalostaan. Mutta mahtava tietenkin olis jos vois hyväksyä itsensä juuri sellaisenaan.

4. Pullukat eivät ole hauraita
Tikkulaihan tytön kanssa leikkimielinen painiminenkin voi olla haastavaa, koska mies saa pelätä, että tyttö menee rikki tai pahoittaa mielensä siitä, että hänen kampauksensa menee sekaisin. Monet pullukat eivät ole yhtä pikkutarkkoja.
No kyllä minä vaan oon tarkka hiuksistani! :D Ei saa pörröttää eikä sekoittaa kampausta! No eipä mulla koskaan mitään kampauksia sinänsä oo, mutta en vaan tykkää jos mun tukkaan kosketaan ku sit se menee sähköiseksi jne jne. Ja painiminen? Kaikki sellanen kuitenki päättyy siihen et jompi kumpi itkee ja/tai suuttuu.

5. Pullukat ovat hyvää kuntoilua
Jos mies on seksin aikana aktiivinen ja nostelee kumppaniaan, on luonnollista, että mitä painavampi kumppani on, sitä paremmasta kuntoilusta seksi käy.
Joo no mua ei paljo nostella :D:D

6. Pullukat lämmittävät paremmin
Kun syksy viilenee ja talvi saapuu, on mukavaa, kun vieressä on joku, joka lämmittää. Luuta ja nahkaa oleva mallikaunotar ei todellakaan sovi lämmittäjäksi yhtä hyvin kuin hieman kookkaampi tyttö, jolla on enemmän lämmittävää pinta-alaa.
Hahhaa, joo hyvä lämpöpatteri oon! Ei mut oikeesti kyllä oon huomannu et ku Mussukkaki on isompaa sorttia niin siitä kyllä riittää enemmän lämpöä. Ja on muutenki kivempi halailla ku ei luut kolise yhteen ja on sellanen iso nallekarhun hali :D

Tuijottelen tässä mun yksiöni makuualkovin tyhjää seinää. Äsken siinä oli vielä sisustusjulisteita eri matkakohteista. Mm. Miami ja Venetsia. Niitä iltaisin tuijottelin haaveilevasti ja kuvittelin matkoja kyseisiin kohteisiin ja muuallekin,

Kuitenki hetki sitten otin ne pois ja siirsin siivous- ja vaatekaapin ovien sisäpuolille pois silmistä. Oon tässä tajunnut, että kotona vaan on parasta olla. Että ehkä mua ei oo tarkoitettu reissunaiseksi. Tykkään vaan liiaksi olla kotona. Plus, että hermoilen hirveästi jo hississä eli en pysty edes ajattelemaan lentokoneeseen astumista.

Tämän herätyksen aiheutti matka Ruotsiin. Joo aika hupaisaa jotenki. Käytiin Mussukan kanssa laivalla Ruotsissa niin, et oltiin yks yö hotellissa ja pari yötä laivalla. Olihan se ihan kivaa, mutta kyllä matkan paras hetki oli se kun pääsi kotiin. Tämä oli muuten mun eka kerta ulkomailla. Jotkuthan ei ees laske Ruotsis tai Tallinnas yms kohteis käymistä ulkomailla käymiseksi, mutta ne semmoset ihmiset on mun mielestä nenä pystys kulkevia snobeja! :D Minä tasan lasken sen ulkomaiksi ja olen nyt tyytyväinen, että oon edes kerran päässyt käymään.

En siis sano ettenkö koskaan ikinä mihinkään menisi, mutta on jotenki helpottavaa tiedostaa tämä asia, että mun ei tarvi enää haaveilla asiasta eikä katkerana miettiä, et miks kaikki muut menee mut mä en koskaan. No en mene ku en nii sittekkää halua enkä välttis uskalla.

Noniin, kyllä helpotti kun pääsi avautumaan. Ehkä voin nyt laittaa koneen kii ja koittaa viimeinkin saada unta.

ja surusta, pettymyksestä, pelosta, jännityksestä, vitutuksesta, myötätunnosta, säälistä, epäreiluudesta, suuttumuksesta, vastoin käymisistä....

Kyllä se vaan on niin kummallista, että voi itkeä melkein joka asialle. En nyt ollutkaan hetkeen (ainakaan pariin viikkoon :D) itkeny, mutta tänään sitte piti pillittää.. töissä!!  Tosin vessassa piilossa, mutta kauan sielä sai olla että uskalsi ulos tulla. Semmoset elokuvakyyneleet on kyl nii jotai valheellista ku olla ja voi. Et naikkoset vuodattaa pari eleganttia kyyneltä. Mä ainaki parun pää punasena räkä poskella ja silmät verestäen. No nyt ei onneks ihan täysin voimin itku tullu, mut kaikki äsken mainitsemat sivuoireet kyllä valitettavasti.

Mähän oon nyt ollunna kesähommissa kesäkuun alusta asti. Mulle tän kuun alussa sitte ruvettiin puhumaan, että lisää työsarkaa olis ehkä luvassa jopa vuoden loppuun asti! Sit pari viikkoa sitte kävin juttelemas asiasta ja mainitsin et ottaisin sit palkatonta lomaa vähäsen ja kaikki näytti olevan kunnossa. Nyt tänään kävin saman ihmisen puheilla ja loma-aikeista kun mainitsin niin hän vaan kysääsi et mihin mä ees lomaa tarvin, et onko joku matka varattu ja että pitää nyt katsoa onko edes tarvetta työvoimalle. Tiesin jo heti, et ny kohta pukkaa itkua. Selvisin sieltä sitte ihan normaalilla naamalla ulos ja työpisteelleni kun kävelin ni aattelin et no ei täs mitää, ehkä mä tämän ny kestäisin kerranki pillittämättä. Mut eeeei, kyl piti heti painua vessaan kyyneleet silmissä. En oikeen oo vielä saanu analysoitua, et mikä tällä kertaa sen itkun aiheutti. Pettymys vai toisen töykeys vai mikä. Vai se, että multa riistetään vielä kaks päivää Mussukan kesäloma-ajasta joita olin ajatellut palkattomaksi. Saadaan sitten olla hurjat puoltoista viikkoa molemmat jouten.

Mutta sellasta se kuulemma kunnallisella puolella on, että puhutaan ja puhutaan, mut sit todellisuus on ihan toinen. Sitten työkaverit kyselee, että ootko saanu jatkoa ja koittaa siinä sitten melkee itku kurkus sanoa, et eipä nyt oo tiedos. Varsinki ku olin aikasemmin ehtiny jo sanoa, et vois ollakki.

Vielä ironiseksi asian tekee se, että mua oli harkittu jo toisellekki osastolle töihin ja mä soitin sinne viime viikolla, et kattelkaa joku muu kun olisin taipuvainen jäämään nykyiselle osastolleni.

Toivottavasti huomenna pystyn keskustelemaan asiasta jo normaalisti eikä ala kurkkua välittömästi kuristamaan ja naama helottamaan.
Tällä hetkellä asenne on, että perkele pitäkää tunkkinna! Jos tälleen pompotellaan ja työnnetään mattoa jalkojen alle ja sit vedetää pois ni ei jaksa kiinnostaa.

Että tämmönen tiistai! Ehkä se tästä :)